Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2020.

Viimeinen postaus - lopetan bloggaamisen

Kuva
Huh. Tätä postausta on vaikea kirjoittaa.  Lopetan bloggaamisen. Ainakin toistaiseksi. Tämä päätös on kypsynyt mielessäni jo kauan. Olen silti tämän ajatuksen jälkeen kuitenkin aina uudestaan ja uudestaan innostunut kirjoittamisesta ja blogista. Liityin tänä syksynä Kaksplussan riveihin ja olin taas kerran ihan todella innoissani blogista ja kirjoittamisesta. Siitä että saisin kenties tehtyä kirjoittamisesta itselleni ammatin.  Kuva: Heidi Romo Viime aikoina on taas tuntunut siltä että kirjoittaminen on tahmeaa. Minulla ei ole mitään sanottavaa, kaikki on täällä jo sanottu. Kuoppasin Masentunut mutsi -blogin ja vaihdoin Tinna Henriikkaan. Se tuntuu edelleen hyvältä päätökseltä, koska mm. jatkan instagramin puolella edelleen meidän arjen ja minulle tärkeiden asioiden jakamista nimellä Tinna Henriikka . Käykää ihmeessä seuraamassa <3 Myös blogin facebooksivu Tinna Henriikka jää elämään ja saatan sinnekin kirjoitella jotain - en vielä tiedä. Mitä kaikkea näiden viiden vuoden aikana ol

Parhaat hömppä-jouluelokuvat Netflixissä

Kuva
Kaksplussalla on käynnissä verkostobloggaajien joulukalenteri, käy katsomassa edellinen luukku tästä - Nutturalla blogista! Rakastan joulun aikaan katsella jouluhömppäelokuvia. Ne ovat kliseisiä, niin amerikkalaisia kun voivat olla, täynnä rakkautta, itsestäänselviä juonenkäänteitä, joulua niin överisti että meinaa tulla pipari-glitter-oksennus. Ja oletteko muuten huomanneet, että näissä elokuvissa on usein kiireinen sinkku ura-nainen jolla ei ole aikaa kenellekään muulle kuin itselleen ja työlleen, perhe painostaa että nyt pitäisi kuule jo perustaa perhe ja löytää rakkautta, ja sitten lopulta aina, ah, prinssi pelastaakin naisen sinkkuudelta ja työnteolta! Ja nainen vihdoin ymmärtää, että tärkeintä maailmassa onkin miehet ja perheen perustaminen *tähän piru-emoji*. Mutta silti, jokin näissä leffoissa ainakin minua viehättää. Laitan alle muutaman vinkin joululeffoista Netflixistä, joita olen katsonut viime aikoina.  Holiday home makeover with Mr. Christmas Siis tämän amerikkalaisemmaks

Miksi mielestäni joulu on koko vuoden parasta aikaa?

Kuva
Kaksplussalla on käynnissä verkostobloggaajien joulukalenteri, käy katsomassa edellinen luukku tästä! Olen rakastanut joulua ihan pienestä asti. Muistan kun olimme pieniä, että halusin koristella koko kodin aina niillä samoilla koristeilla mitä aina ennenkin. Äitini ei voinut kestää sitä, että sai lapsekseen super-jouluihmisen, hän kun ei niin paljoa ole koskaan joulusta välittänyt. Kun muutin omilleni olen aina tykännyt koristella kodin joulun viettoa varten. Vanhempani ovat muuttaneet paljon paikasta toiseen ja maasta toiseen ja olen viettänyt monen monta joulua ulkomailla, mm. Ranskassa ja Belgiassa.  Nyt kun itselläni on lapsi haluan luoda hänelle myös kauniita, hauskoja ja ihania joulumuistoja. Onnekseni olen onnistunut luomaan omasta lapsestani super-jouluihmisen myös!  Joulun tunnelma ja lapsuuden nostalgia Kuten sanottu, rakastan sitä lapsuuden nostalgiaa mikä jouluun liittyy. Ymmärrän hyvin, että jos lapsuuden jouluista ei ole hyviä muistoja ei myöskään aikuisena joulu välttäm

"Näytät hyvin syöneeltä" ja muut läskivihat

Kuva
"Näytät hyvin syöneeltä” ”No nyt on naisella iso perse!” ”Kato vähän itteäs miltä näytät” ”Onpa isot hinkit!” ”Katsokaa miten lihavia naisia on liikkeellä!” ”Mutta kun ylipaino on terveysriski…” Okei, postauksen otsikko on tahallaan hieman provosoiva, mutta siltä minusta usein tuntuu. Isot, mahtavat, vaaralliset kurvit omaavana olen saanut osani tuntemattomien (miesten) kommentoinnista kadulla, bussissa, baareissa ja netissä. Olen todella, todella kyllästynyt siihen että joudun kuuntelemaan tuntemattomien kommentointia kehostani, painostani ja ulkonäöstäni. Välillä tuntuu, että joidenkin ihmisten mielestä on hyväksyttävää haukkua ylipainoista ihmistä, vedoten ties mihin terveys- ja muihin seikkoihin. Länsimainen yhteiskunta on muovaantunut sellaiseksi, että hyväksytty muotti ihmisille on kirjaimellisesti todella kapea. Tanssi on opettanut hyväksymään itseni​ Tanssiessani mm. dancehallia ja afrikkalaisia tansseja tunnen itseni enemmän hyväksytyksi kuin länsimaisessa ihanteessa. Dan

Kun imetys ei menekään kuin Strömsössä

Kuva
Imetyksen vaikeudesta ei puhuttu oikeastaan mitään raskausaikana. Saatettiin joskus mainita, että joillakin se ei onnistu heti, mutta onnistuu sitten kun vain harjoittelee. Muistan kuinka perhevalmennuksessa katsoimme videon imetyksestä. Videolla nainen imettää lasta metsässä sillalla, puro solisee alla. Kaikki on ihanaa ja kaunista. Toisessa kohtauksessa nainen istuu sohvalla imettämässä, ja selostaja sanoo että puoliso voi sitten äidille tuoda lehtiä, ruokaa ja juomaa sohvalle. Siinä sitten yksinhuoltaja-äitinä istuin siellä itku kurkussa ja mietin että miten yksin olenkaan. Muutenkin tuntui että perhevalmennuksessa, neuvolassa tai ylipäätään missään ei sanottu sitä että imetys saattaa olla todella hankalaa.  Varsinkin sektion jälkeen maito saattaa nousta vasta monen päivän päästä kunnolla. Imetysasentoa voi olla vaikea löytää, hartiat kivistävät jännityksestä, imuote pitää olla oikea. Tissisi saattavat olla suihkutissit, jotka suihkuttelevat maitoa joka paikkaan ja vauva saa liikaa