Miten seksuaalisen väkivallan trauma vaikuttaa arkeeni?

Olen aiemminkin kertonut blogissani, että minut on raiskattu vuosia sitten. Silloin jännitti todella paljon kertoa julkisesti tästä koska edelleen aiheeseen liittyy paljon tabuja, häpeää, syyllistämistä ja itsesyytöksiä. Nykyään minua hävettää paljon vähemmän koska olen puhunut aiheesta ääneen. Totuus on että uhrien ei tarvitsisi koskaan hävetä, eikä uhria saisi syyllistää, mutta sitä ikävä kyllä edelleen tapahtuu. Sen takia aiheesta täytyy puhua.

"Trauma on ihmisen psyykkisen sietokyvyn ylittävä järkyttävä kokemus, johon liittyy kuolemanpelkoa ja syvä avuttomuuden tunne. Trauma syntyy, kun henkilö joutuu kokemaan, näkemään tai olemaan vastatusten tapahtuman kanssa, joka on hänelle hallitsematon ja sietämätön. Tilanteeseen liittyy voimakkaiden tunteiden lisäksi oman tai toisen fyysisen koskemattomuuden merkittävä vaarantuminen, vakava loukkaantuminen, kuolema tai niiden uhka. Yksikin tapahtuma, johon on liittynyt voimakas pelkotila, turvattomuus, manipulatiivinen petos tai sokki, voi johtaa traumaan." (Väestöliitto)




Kun kehoon kajotaan väkisin, jää siitä ikuinen jälki

Vaikka itse inhoan sitä, kun raiskauksesta puhutaan, että sanotaan että ihminen on "pilalla loppuelämäksi", niin siinä on kuitenkin joku pieni totuuden siemen. Ihminen ei missään nimessä ole pilalla raiskauksen takia eikä se tarkoita sitä etteikö voisi koskaan enää elää normaalia elämää. Asiaa voi ja pitäisikin päästä ammattilaisen kanssa purkamaan ja käymään läpi ja asian kanssa voi oppia elämään. Se on kuitenkin asia mikä ei tule koskaan poistumaan omasta menneisyydestä.

Kävin raiskauksen jälkeen kriisiterapiassa ja muistan terapeutin sanat: Elämä on aikajana - siellä janalla on syntymä, erilaiset elämäntapahtumat, hyvät ja huonot, ja raiskaus on yksi tapahtuma elämässäni. Se on siellä, mutta itse liikun eteenpäin elämäni aikajanalla. Menneisyyteen ja tapahtumiin ei voi vaikuttaa mutta minä kuljen eteenpäin. Se oli mielestäni lohduttava ajatus.

Huomaan että ihan arkisissa tilanteissa kuten vaikka kaupassa ollessani tunnen kuinka kehoni jännittyy ja alan menemään "taistele tai pakene" -moodiin. Tuntuu kuin seinät alkaisivat kutistua ympärilläni ja tunnen kuinka paniikkikohtaus on lähellä. Olen oppinut tunnistamaan tämän olotilan ja osaan useimmiten rauhoittaa itseni. Joskus taas joudun poistumaan ahdistavasta tilanteesta.


"Seksuaalinen trauma on erityinen, koska trauman aiheuttaa toinen ihminen tahallisesti tilanteessa, joka liitetään hyvän tekemiseen toiselle ihmiselle." (Väestöliitto)


Miten trauma vaikuttaa arjessa?

Olen joskus ala-asteella joutunut hississä kohtaamaan itsensäpaljastajan. Tämä mies seurasi minua suljetulle sisäpihalle, rappuun ja samaan hissiin ja jäi yhtä kerrosta ennen minua pois ja alkoi runkkaamaan. En itse tajunnut mitä tapahtui, ja kerroin tapahtuneesta kaverin äidille joka kehotti kertomaan vanhemmilleni. Lopulta poliisit tulivat meille kotiin ja sain selittää asian heille. Vaikka en ymmärtänyt täysin mitä oli tapahtunut siitä jäi todella epämiellyttävä ja pelottava olo.

Olen tähänkin päivään asti pelännyt mennä hissiin tuntemattoman miehen kanssa kahdestaan. Toivon pääseväni viimeistään ensi vuonna pitkäaikaiseen terapiaan käsittelemään näitä asioita kerrankin kunnolla. Minulle on kehittynyt jonkinlainen PTSD eli posttraumaattinen stressihäiriö kaikesta kokemastani mikä on johtanut siihen että trauma nostaa päänsä ihan tavallisissa arkisissakin tilanteissa.

Minua saattaa alkaa ahdistamaan jos joku (mies) tulee liian lähelle kaupan kassajonossa tai julkisessa kulkuvälineessä. Saatan myös ahdistua humalassa olevista miehistä, koska koen heidän käytöksensä  uhkaavana. Päihtynyt ihminen on usein tavallista päällekäyvämpi ja arvaamattomampi. Tämän takia yksi ahdistuksen aihe on baarista kotiin lähteminen yksin, etenkin känninhuuruisissa yöbusseissa. Bussiahdistus liittyy myös tähän aiemmin mainitsemaani itsensäpaljastelijaan. Kuukausia tapahtuneen jälkeen satuin olemaan tämän miehen kanssa samassa bussissa ja huomasin hänet juuri ennen kuin jäin bussista pois. Hän selkeästi myös muisti minut koska katsoi minua pitkään, jouduin itse täysin paniikkiin ja jäin pois, huomasin kuinka mies tuijotti minua bussista ja juoksin täysiä kotiin. Pelkäsin että mies seuraa minua kotiin.


"Jo tilanne, jonka nuori tulkitsee uhkaavaksi, voi aiheuttaa trauman. Nuori joutuu helpommin pelkotilaan ja hänellä on heikompi kyky ymmärtää, käsitellä ja ratkaista hänelle uhkaavaa ja siten voimakasta ahdistusta aiheuttavaa tilannetta. Elämänkokemus, tunteiden säätelyn taidot sekä monenlaiset kehittymiseen ja oppimiseen liittyvät tilannetaidot ovat vielä keskeneräisiä."  (Väestöliitto)





Traumoja pitäisi päästä käsittelemään ammattilaisen kanssa

Olen siis altistunut jo nuorena lapsena useammalle tällaiselle tilanteelle jotka ovat olleet hämmentäviä ja pelottavia. Kaikki tällainen jättää jälkensä pienen ihmisen mieleen ja kehoon. Olen vasta ihan viime vuosina alkanut ihan oikeasti ymmärtämään että en ole koskaan käynyt näitä asioita kunnolla läpi ammattilaisen kanssa. Kaikki nämä lapsena koetut traumat vaikuttavat vahvasti elämääni edelleen aikuisena, mutta niistä on mahdollista päästä eroon. Tai ainakin vähentää oireita jotta trauman kanssa ei joutuisi elämään joka päivä.

Sen takia olisi todella tärkeää että Suomessa panostaisimme mielenterveyspalveluihin todella paljon enemmän kuin tällä hetkellä tehdään. Jonot ovat todella pitkiä ja psykoterapiaan on vaikea päästä. Mitä vähemmän voimia itsellä on, sen haastavampaa on lähteä hakemaan apua.  Näistä asioista pitäisi puhua paljon enemmän. En nimittäin itse edes ole tajunnut miten paljon pelkään ja välttelejn tiettyjä tilanteita ihan arkielämässä. Enkä tajunnut ahdistuneiden tuntemusten ja paniikkikohtausten takana olevan lapsuuden seksuaalinen häirintä ja aikuisena koettu seksuaalinen väkivalta. Olen vasta viime vuosina alkanut ymmärtämään miten iso vaikutus näillä tapahtumilla on ollut elämässäni. 

Enää en vähättele omia tuntemuksiani ja traumoja - haluan hakea niihin apua jotta voisin elää ilman jatkuvaa ahdistusta ja pelkoa. Traumojen ja PTSD:n kanssa ei pitäisi joutua elämään joka päivä taistele- tai pakene -maailmassa. Se on todella kuluttavaa ja vaikuttaa kaikkeen. Itse toivon että pääsisin kohta psykoterapiaan käsittelemään traumojani. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ompeluohje: Näin teet solmupannan

Köyhä ei kaipaa neuvojasi - lopetetaan richspleinaaminen

Nepsy-perheille apua ja tukea NYT!