Seksuaalinen häirintä työpaikoilla on yleistä, mutta ei hyväksyttävää!

"Asiakas on aina oikeassa." Kuinka monesti olet kuullut tuon lauseen? Sen mukaan olen itse ainakin elänyt työelämässä 16-vuotiaasta asti kun sain ensimmäisen työpaikkani. Asiakkaan lisäksi myös (miespuoleinen) esihenkilö on aina oikeassa sekä miespuoleiset työkaverit. Naisten kuuluu töissäkin olla hiljaa, hymyillä ja palvella. Ei sille takamuksen taputtelulle ja huorittelulle mitään voi, sitä nyt vaan joutuu kestämään töissäkin! Ööh, no ei todellakaan kuulu!


Otetaanpa muutama esimerkki häirinnästä omasta työhistoriastani:


16-vuotiaana olin töissä hotellissa siivoojana. Menin yhteen huoneeseen tekemään iltasiivousta- roskapussien vaihtaminen, sängyn laittaminen iltaa varten, pientä siistimistä jne. Silloin usein saattoi asiakas olla huoneessaan kun käväisin siistimässä paikat. Kerran yhdessä huoneessa oli keski-ikäinen setämies joka katsoi pornoa koko sen ajan kun olin siivoamassa. Sen sijaan että olisin kääntynyt kannoillani ja ilmoittanut esihenkilölle asiasta, siivosin kiltisti sillä aikaa kun mies istui työpöydän ääressä ja nainen voihki televisiossa. En nähnyt miehen alakroppaa, joten ties mitä muuta tilanteessa tapahtui myös. Koska asiakas on aina oikeassa, pitää tällaista vain sietää, eikö?


Lopetin työt eräässä työpaikassa ja osallistuin vielä vähän sen jälkeen pikkujouluihin. Kun olin lähdössä muiden kanssa baariin, esihenkilöni kiitti minua työpanoksestani ja levitti kätensä halatakseen minua. Halasimme, ja tunsin kuinka hänen kätensä lipuivat takamukselleni. Sen sijaan että olisin sanonut että mitä ihmettä teet ja olisin ilmoitanut asiasta eteenpäin, irrottauduin, hymyilin ja sanoin okei noniin moi. Ja lähdin baariin muiden kanssa. Koska pomohan on aina oikeassa ja minua ylemmässä asemassa niin tämähän on vain hyväksyttävä että tällaista käy, eikö?


Olin vähän alle parikymppinen ja miesvaltaisella työpaikalla. Eräs miespuoleinen työkaverini piti hauskana vitsinä sitä että hiipi taakseni ja tökkäsi sormillaan minua kumpaankin kylkeen niin että pelästyin ja huusin. Joka kerta sanoin että tuo ei ole hauskaa, en halua että teet noin. Sitä jatkui vaikka kuinka kauan kunnes raivostuin ja huusin että lopeta tuo, koska se ei ole hauskaa enkä halua että minuun kosketaan. Se loppui siihen. Mutta sehän oli vain vitsi, mitäpä siitä suuttumaan, eikö?



Puututaanko häirintään työpaikoilla?

Näitä esimerkkejähän riittäisi pilvin pimein enkä ole ainut joka tätä kokee. Seksuaaliseen häirintään suhtaudutaan edelleen todella vähättelevästi työpaikoilla, keskustelupalstoilla ja ihan kaikkialla. Onko työpaikoilla edes valmiuksia käsitellä häirintää? Kiinnostaako esihenkilöitä tai johtajia puuttua siihen? Onko siihen työkaluja jo valmiina? Uskaltaako työntekijät kertoa häirinnästä? Tunnistavatko ihmiset edes häirinnän eri muotoja vai onko meidät (naiset) vain opetettu sietämään sitä niin pienestä pitäen ettemme edes tunnista sitä? 

Ylellä oli juuri hieno artikkeli liittyen naisten häirintään palvelualalla. Yle teetti kyselyn PAM:in työntekijöille ja kyselyyn vastasi 400 ihmistä - yli puolet (54%) heistä vastasivat että ovat viimeisen vuoden aikana kokeneet häirintää. Yleisintä oli suullinen häirintä mutta myös fyysistä häirintää on koettu. Jopa 60% (!) vastasi että ei ole kertonut esihenkilölleen asiasta. Järkyttävää mutta ei yhtään yllättävää, surullista kyllä. 

Minäkään en muista että olisin koskaan kertonut mistään häirinnästä töissä. Osittain sen takia että olen aina vain ajatellut että häirintä nyt vain kuuluu elämään, ne ovat ääliöitä ja sellaista se nyt vain on, niin inhottavaa kuin se onkin. Siis ajatelkaa nyt: naiset kuvittelevat että HÄIRINTÄÄ TULISI VAIN SIETÄÄ! En ole myöskään uskonut että kenellekään kertominen edistäisi mitään. Koska asiakas on aina oikeassa, ei heitä aleta läksyttämään asiasta koska tuovat rahaa yritykselle. Saati sitten että olisin kertonut kenellekään esihenkilön tekemästä häirinnästä.

Häirintää ei kuitenkaan tulisi sietää ja siitä pitäis ilmoittaa eteenpäin. Jokaiseen tapaukseen tulisi puuttua. Helpommin sanottu kuin tehty, kun edelleen näitä asioita vähätellään.


Lopettakaa häirinnän vähättely ja whataboutismi!

Ylen uutisten facebookin kommenttiosio ei yllätä tälläkään kertaa. Naisten kokema häirintä-artikkelin kommenteissa on perinteistä vähättelyä sekä naisilta että miehiltä ja whataboutismia. Whataboutismilla saadaan käännettyä kyseessä oleva aihe ihan muihin asioihin ja vietyä huomiota alkuperäisestä aiheesta. Klassinen esimerkki tästä on "entäs me miehet sitten" tai että "kyllä niitä hyviä miehiäkin on". Keskustelu kääntyy taas kerran miehiin ja siihen että olemme nyt loukanneet miesten tunteita kertomalla häirinnästä. Koska niitä hyviäkin miehiä on!! 

Tässä ei nyt ole jumalauta kyse miesten tunteiden loukkaamisesta vaan siitä että naisten fyysistä ja psyykkistä koskemattomuutta ei kunnioiteta, ei edes työpaikalla!

Totta helvetissä niitä hyviäkin miehiä on. Nyt ei olekaan kyse heistä, vaan niistä jotka ahdistelevat. Tässä artikkelissa ei ole kyse miehistä vaan seksuaalisesti häirityistä naisista. Se on ihan totta että sukupuolesta riippumatta voi joutua häirinnän kohteeksi (enkä todellakaan vähättele sitä), mutta totuus vain on että naisten asema on tässä(kin) huonompi kuin miesten. Usein miespuolinen henkilö on valta-asemassa (esihenkilö tms.) naiseen joka on usein töissä palvelualalla. Valta-asema tekee sen että häirinnästä ei uskalleta nostaa meteliä ja naiset jää taas nuolemaan näppejään.



Naiset, lakatkaa vähättelemästä toisten naisten kokemuksia häirinnästä 

Käsittämätöntä kommentointa tulee myös naisilta, näen aina ne samat kommenntit: yksi nainen kertoo kokeneensa häirintää mutta ei ole onneksi niin herkkä että ottaisi itseensä. Toinen väittää ettei sanallista häirintää ole edes olemassa, vain fyysinen häirintä lasketaan häirinnäksi. Kolmas kertoo että ei ole itse koskaan kokenut häirintää, notta olisikohan hän sen verran vahva ettei uskalleta häiriköidä, vai onko sitä häirintää edes olemassakaan kun hän ei ole siihen törmännyt? Samaan hengenvetoon voikin todeta että mukavahan se vaan on, kun miehet vielä taputtelevat takamukselle, kuuluu asiaan. 

Mietin aina että tämä yhteiskunta on niin hullunkurisen sekaisin, setämiehet teettävät paitoja joissa lukee että "tämä on tyttäreni, tee hänelle pahaa ja ammun sinut" mutta sitten taas toisaalla muut naiset ovat vapaata riistaa näille setämiehille. Tyttäret ja vaimot ovat miehen omaisuutta, varjeltavaa sellaista. Muut naiset ovat myös miehen omaisuutta, mutta täysin miehen käytettävissä (ja kourittavissa vaikka työpaikoilla).


#metoo edisti asiaa isolla harppauksella mutta ei silti tarpeeksi

Voi että miten toivoisin että maailma muuttuisi hieman nopeammin. #metoo oli todella upea juttu koko maailman naisille mutta sekään ei riitä. Häirintä on jokapäiväistä  paskaa useimmille edelleen, miesten valta-asemat ovat todellista edelleen. Naisia hiljennetään jatkuvasti ja käännetään keskustelua väärille urille. Kunhan miehiä ei vain saataisi kiinni housut kintuissa, niin kaikki on hyvin. Kukapa sitä valta-asemasta haluaisikaan vapaaehtoisesti luopua? 

Törmään myös aina yhteen lauseeseen #metoo:n liittyen - pitääkö näistä asioista nyt taas vouhkata, eikö se riittäisi jo. EI RIITÄ! Niin kauan kun ahdistelua esiintyy, pitää nostaa tätä asiaa esille, siitä pitää huutaa toreilla ja turuilla ja kommenttipalstoilla. 

Minulla on tähän aiheesen kyllästyneille vinkki: lopettakaa te häirintä, niin me lopetetaan (ehkä) asiasta huutaminen!




Katso myös upean Ina Mikkolan video seksuaalisesta häirinnästä!




💗 Seuraathan minua jo muualla? 💗

instagram   facebook   blogit.fi   

Kommentit

  1. Kiitos äärimmäisen tärkeästä ja hyvin kirjoitetusta postauksesta! Tästä aiheesta puhutaan aivan liian vähän vaikka ympärillä laulaa tämä ”taas itketään ja mielensä pahoitetaan ”ja ”täytyykö tuostakin nyt inistä” - kuoro. Kyllä perk*le täytyy! Ihan niin kauan kun sille ei enää ole tarvetta. Eli siihen asti, kunnes naisten häirintä työpaikalla loppuu. Itse olen työskennellyt erilaisissa ravintola-alan työpaikoissa (ala-carte, kahvila sekä tehtaan lounasravintola) ja nyt kun työskentelen lastenhoitajana pienessä päiväkodissa kahden naisen kanssa voin kertoa, että tämä on ensimmäinen työpaikka jossa en ole kohdannut häirintää. 17-19 vuotiaana nuorena naisena ajattelin, että minun on totuttava ja otettava huumorilla miesten pepulle läpsäisyt, vitsit siitä kuinka he voisivat maksaa luonnossa, ”kehut” vartaloni seksikkyydestä ja ”tuos ny tyttö sitä kaljaa tänne” huutelut. Lounasravintolassa työskennellessäni sama mies ahdisteli minua toistuvasti. Hän esimerkiksi tuli selkäni taakse yllättäen kuiskaamaan kuinka hyvältä takapuoleni näyttää kun siivoan. Hän myös kertoi makkaraa ostaessaan kuinka haluaisi antaa omaansa minulle jne. Toinen työntekijä kertoi esihenkilölleni asiasta ja tämä kyseinen mies sai varoituksen. Huomasin miehen työkavereiden olevan tuohtuneita asiasta, ja syyttävän minua hänen maineensa pilaamisesta ja työn vaikeuttamisesta tällä varoituksella. En enää uskaltanut mennä töihin kyseiseen paikkaan vaikka minua pyydettiin useasti ja olisin mielelläni muuten ollut paikassa töissä. Elikkä tämä häirintä ja sen monet muodot eivät aiheuta pelkästään traumatisoitumista, pelkoa ja ahdistusta, vaan se myös evää naisten mahdollisuuksia ja pakottaa monissa tilanteissa uhrin tekemään uusiksi järjestelyjä elämässään. Niin kauan kuin asiat on näin perseellään, aijon todellakin ”itkeä ja inistä” jokaisesta ”pienestä” asiasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oman kokemuksen jakamisesta! Ja aivan totisinta totta tuo et ei aiheuta pelkästään ahdistumista, rajojen rikkomista ja traumoja! Mäkin oon ollu menemättä esim. yhteen työpaikkaan missä olin ainut nainen, ja pikkujouluissa paikan pomo kommentoi mun rintavakoa ja alko heittämään sinne nallekarkkeja. Muut paikan miehet yhtyi tähän hauskaan leikkiin. En menny sinne töihin enää.

      Poista
  2. Asiaa, asiaa, asiaa!!
    Yksi raivostuttava ryhmä ovat naiset, jotka eivät ota tosissaan toisen naisen kokemaa häirintää. Työskentelin aikanaan kahdestaan työpisteessä erään miehen kanssa. Aika pian huomasin, että hän on jotenkin ihastunut minuun vaikka mainitsin joka käänteessä olevani naimisissa, onnellisesti! Hänen flirttinsä oli inhottavaa, kahden kesken kuiskittua, ei mitään kevyttä yleistä hassuttelua, jonka kaikki saisivat kuulla. Vaikka tiesin, ettei hän uskaltaisi koskea minuun, koin hänen kanssaan työskentelyn todella ahdistavana.
    Kun kerroin asiasta ystävälleni, hän naureskeli, että sulla on ihailija ja onhan se kiva olla ihailun kohteena. Hyi itku, eikä ollut! En sitten halunnut puhua asiasta muille, etten saisi samanlaista vähättelyä. Ja aloin miettiä, olenko jotenkin liian herkkä tai olenko "antanut aihetta" ahdistavaan flirttiin (en uskaltanut edes hymyillä sille miehelle, olin aina tosi kuivan ammattimainen). Eli se itsensä syyllistäminen- tyypillinen virhe!!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Köyhä ei kaipaa neuvojasi - lopetetaan richspleinaaminen

Nepsy-perheille apua ja tukea NYT!

Miten pärjään totaaliyksinhuoltajana? Vinkkejä yksinhuoltajalle arkeen!