Maailma tarvitsee enemmän anti-sankari -tarinoita

Olette varmasti joskus törmänneet artikkeleihin ihmisistä jotka ovat parantuneet masennuksesta. Tarinoita on yhtä monia kuin ihmisiäkin, mutta näitä yhdistää aina yksi asia - parannus sankarimaisesti masennuksesta. Yhteiskunta arvottaa tällaisia kertomuksia todella korkealle. On hienoa olla ihminen joka parantui, paransi itsensä, tuli taas tuottavaksi yksilöksi yhteiskunnassa. En ollenkaan vähäksy näitä artikkelien ja haastatteluiden ihmisiä, on upeaa että voi paremmin ja eiköhän kaikki sitä lopulta itselleen haluaisikin. Mutta mielestäni tässä maailmassa tarvitsisimme enemmän anti-sankaritarinoita, tarinoita heistä jotka eivät kenties koskaan parane mielenterveysongelmista. Koska heidän (meidän) tarinat ovat mielestäni myös todellisia sankaritarinoita. Miten selvitä elämästä, kun jatkuvasti kamppailee esimerkiksi mielenterveysongelmien kanssa? Ehkä lopun elämäänsä? Tai ihan lapsesta asti?




Elämä menee vuoristorataa mielenterveyden huvipuistossa

Itse olen kärsinyt mielenterveysongelmista siitä lähtien kun sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Sen jälkeen vasta tajusin että minähän olen jo pitkään kärsinyt traumaperäisestä stressistä, seksuaalisen väkivallan aiheuttamasta traumasta ja paniikkihäiriöstä teinistä asti. Synnytyksen jälkeen, viimeisen kuuden vuoden aikana olen enemmän tai vähemmän ollut masentuntut, ahdistunut tai saanut paniikkikohtauksia. En tiedä tulenko koskaan olemaan ahdistuksen suhteen ns. kuivilla. Tulee vain huonoja tai parempia jaksoja. Huonoja jaksoja tulee vähemmän jos muistan huolehtia itsestäni ja jaksamisestani. Mitä enemmän stressiä minulla on sitä huonommin voin. 

Mitä jos ei koskaan paranekaan?

Mitä jos kärsin mielenterveysongelmista koko loppuelämäni? Sitä ei kukaan voi tietää etukäteen. Ehkäpä hyvä niin. Uskon että toistuvan masennuksen kanssa voi oppia elämään ihan hyvää elämää. Olisi todella tärkeää päästä työstämään omia haasteitaan terapiaan, mutta se on liikaa vaadittu tältä yhteiskunnalta - terapiaan on aivan liian vaikea päästä. Toivoisin että mielenterveyteen paneuduttaisiin paljon paljon enemmän kuin nyt, ja ihan lapsesta asti. On surullista kuinka myös lapset ja nuoret perheineen jätetään yksin kamppailemaan näiden asioiden kanssa! Se ei ole oikein ja jos rahaa ajatellaan (sehän tässä yhteiskunnassa tärkeintä onkin...) niin hoitamatta jääneet mielenterveysongelmat ne vasta maksavatkin yhteiskunnalle. Ennaltaehkäisy olisi todella tärkeää ja hyödyttäisi kaikkia, mutta siihen ei usein ole resursseja. Tai siis siihen ei haluta ohjata resursseja.

Itse olen varma että jos pääsen aloittamaan (ehkä vielä tänä vuonna) psykoterapian voisin sen myötä paljon paremmin. Psykoterapiaan on aivan liian haastavaa päästä kun se maksaa ja terapeutteja on liian vähän. Tällä hetkellä olen siinä vaiheessa terapiataivalta että odotan Kelan hyväksymistä terapialle (käsittelyajat alkaen 5 viikkoa) ja sen jälkeen jännitän maksavatko he omavastuun jälkeen jäävän summan myös. Itselläni kun ei ole varaa maksaa terapiasta 200€ kuussa.



Minäkin pohdin usein että paraneekohan elämä tästä enää koskaan vai roikunko lopun elämääni kuilun reunalla? Tämä yhteiskunta kun ei katso hyvällä ihmistä joka ei toimi täydellä kapasiteetilla, koska pitäisi aina vain jaksaa suorittaa ja suorittaa. Maksaa veroja, olla kokopäivätyössä ja vain jaksaa - koska kaikki muutkin jaksaa ja ennenkin jaksettiin! 

Mielestäni olisi hyvä koko yhteiskunnan kannalta että hölläisimme suorittamisen ja syyllistämisen tarvetta - kaikilla ei ole samanlaista kapasiteettia toimia täysillä höyryjunan lailla. Kun kärsii mielenterveysongelmista ei pitäisi siihen päälle vielä joutua kärsimään häpeästä ja syyllisyydestä kun ei tee saman verran kuin muut. 


Et ole huono ihminen, jos et ole elämäsi aikana päivääkään terve

Se on tavallaan ymmärrettävää että yhteiskunnassa arvostetaan ihmisiä jotka tekevät työtä, koska ilman sitä yhteiskunta ei pyörisi tällaisenaan. Mutta ihmiset eivät tunnu ymmärtävän sitä että masennus tai erilaiset krooniset sairaudet eivät ole valinta. Väitän että joka ikinen kroonisesti sairas vaihtaisi saman tien terveen ihmisen elämään ja menisi töihin jos se vain olisi mahdollista. On kummallista miten tuntuu että jotkut ovat suorastaan kateellisia työttömille ja sairaille, kun saavat maata sohvalla kun muut raatavat. Niinkun mitä ihmettä! Kuka olisi siitä muka onnellinen että masennuksen pimeä mörkö istuu seurana olkapäällä jatkuvasti ja kuiskailee että susta ei oo mihinkään tässä maailmassa! Suomalaiset on sitten ihme kansaa, kun kadehtivat ja moittivat kroonisesti sairasta kun itse joutuu olemaan töissä. Annan viisikymppiä jotta naapuri ei saisi kahtakymppiä! Kroonisesti sairas ei halua olla kroonisesti sairas. Masentunut ei ole valinnut itselleen masennusta. 

Vaikka yhteiskunta tuntuu sanovan että työttömät, vähävaraiset, masentuneet ja kroonisesti sairaat ovat yhteiskunnan pohjasakkaa niin haluan sanoa teille kaikille: ette varmasti ole. TE olette niitä arjen sankareita, kun jaksatte kaikesta huolimatta aina seuraavaan päivään vaikka välillä tuntuu ettei toivoa tai huomista ole. Olette tärkeitä kaikesta huolimatta. TE olette niitä sankaritarinoita joita kuuluisi kertoa kaikille. Et ole velkaa kenellekään sitä että olisit terve. Et ole velkaa kenellekään selityksiä elämästäsi. 

Sinun ei tarvitse pyytää lupaa olemassaoloon, vaikka et olisi terve tai työkykyinen.

💗 Seuraathan minua jo muualla? 💗

instagram   facebook   blogit.fi   



Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

SISÄLTÖVAROITUS: masennus, itsemurhan ajattelu Miltä masennus tuntuu? Se tuntuu tahmealta viitalta joka laskeutuu harteille heti aamusta. Se seuraa harteilla ja kertoo päivän mittaan: olet huono. Sinusta ei ole mihinkään. Kato nyt, mokasit tämänkin. Olis parempi jos et olis olemassa enää, eipähän tarttis muiden kestää sua enää. Sussa on jotain vikaa kun et jaksa, vaikka kaikki muut jaksaa. Sua ei voi korjata. Jälkikäteen vasta oon tajunnu miten pimeitä ajatuksia mulla on ollu ja että se oli masennus ja univaje joka mulle puhui. Se kerto mulle kuinka lapsen huuto ei tule koskaan loppumaan, se jatkuu ikuisesti. Asiat ei parane, ehei, ne vaan pahenee. Parempi hypätä parvekkeelta alas. Sais ainakin olla rauhassa. Jos vaan kävelis mereen, vauvan kanssa, parempi olis kaikille niin, elämä ei tule koskaan olemaan enää iloista tai hyvää. Älä usko näitä ajatuksia. Koska sitä ne on: ajatuksia. Masentuneen ajatuksia. Sinä et ole pilalla etkä paska tai laiska ihminen. Masennus on paskaa, et sinä. Kaikesta voi selvitä vaikka siltä ei tuntuiskaan tällä hetkellä. Joskus parempi vointi on vuosien työn takana, mutta siitäkin voi selvitä. Hyvää sunnuntaita kaikille teille ihanille, teille jotka kamppailette näiden asioiden kanssa. Voimia ❤️ #mielenterveys #mielenterveystyö #mielenhyvinvointi #masennus #paniikkihäiriö #ahdistus #ahdistuneisuushäiriö #sunnuntai #mentalhealth #mentalhealthawareness #depression #synnytysmasennus #synnytyksenjälkeinenmasennus #postpartumdepression

Henkilön Tinna Henriikka (@tinnahenriikka) jakama julkaisu

Kommentit

  1. Kiitos, kiitos tästä kirjoituksesta, Ihana! Luin sen monta kertaa ja se on kuin lämmin halaus.
    Itku tuli... Luen tämän varmasti vielä monta kertaa, kun on paha päivä (ja niitähän riittää).
    Voimia!!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti, kiitos 😭😭😭❤️❤️❤️

      Poista
  2. Kiitos blogistasi. On tärkeää että otat esille juuri näitä aiheita, mistä olet kirjoittanut. Minäkin toivoisin että puhuttaisiin asioista rehellisesti ja siitä jos ei paranekaan masennuksesta. Tai surusta joka on kohdannut.
    Voisit kirjoittaa esim. surusta. Siitä, miten ihmiset haluavat sen surun pois äkkiä kuin sitä ei olisikaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Köyhä ei kaipaa neuvojasi - lopetetaan richspleinaaminen

Nepsy-perheille apua ja tukea NYT!

Miten pärjään totaaliyksinhuoltajana? Vinkkejä yksinhuoltajalle arkeen!