Miten pärjään totaaliyksinhuoltajana? Vinkkejä yksinhuoltajalle arkeen!
Odotatko lasta yksin? Mietityttääkö miten jaksat ja pärjäät yksin lapsen kanssa? Vai oletko kenties ollut jo hetken yksinhuoltaja, ja kaipaat vertaistukea? Ajattelin tehdä postauksen siitä, mitä kaikkia haasteita olen kohdannut ja miten olen selvinnyt totaaliyksinhuoltajuudesta.
Pyydä apua
Tätä aina hoetaan kaikkialla, mutta se on totta. Yksin harvat pärjäävät. Vaikeutena avun hakemiseen usein tulee ensimmäisenä häpeä siitä ettei pärjääkään, sitten ylpeys siitä ettei oikein kehtaa pyytää apua. Lopulta vaikeus on myös siinä että mistä apua haetaan, mistä sitä ylipäätään saa? Olen tähän postaukseen listannut paikat mistä saada apua synnytysmasennukseen, siitä voi toivottavasti olla apua muillekin ei-masentuneille.Jos nyt antaisin itselleni neuvon vauvavuosien takaiselle itselleni se olisi että: HAE ENEMMÄN APUA ROHKEASTI VAIN.
Hae vertaistukea
Olemme lapsen kanssa käyneet jo kuutisen vuotta seurakunnan yksinhuoltajien vertaistukiolohuoneella. Olen kokeillut erilaisia vertaistukiryhmiä, yksinhuoltajien, monikulttuuristen yksinhuoltaja-perheiden, synnytysmasennuksesta kärsivien yms. Kaikki paikat eivät ole tuntuneet hyviltä tai omalta jutulta mutta osasta on tullut hyvinkin tärkeitä. Mielestäni tämä on yksi tärkeimpiä asioita omassa arjessani että olen löytänyt vertaisia. Sitä ei voi sanoin kuvailla miten korvaamatonta on kuulla että muutkin yksinhuoltajat kamppailevat samojen asioiden kanssa kuin itsekin. Vertaistukiolohuoneissa on yhdessä naurettu ja itketty ja jaettu sekä synkkiä että iloisia ajatuksia.Yritä hankkia tukiverkostoja
Tämä onkin haaste. Kaikilla ei ole tukiverkostoja, ei sukulaisia, perhettä tai ystäviä joilta pystyisi pyytämään tarvittaessa apua. Itse olen siinä mielessä todella etuoikeutettu ja onnekas että itselläni on ympärillä paljon ihmisiä joilta voi pyytää apua (minkä takia lyönkin itseäni otsaan nykyään, että miksi en jo aiemmin opetellut pyytämään apua!). Jos sinulla ei ole olemassa jo ihmisiä ympärilläsi suosittelen hakeutumaan juurikin näihin vertaistukipaikkoihin koska sieltä voi löytyä yllättäviä yhteyksiä muihin.
Priorisoi asiat ja madalla rimaa
Itse koitan päättää, mitkä asiat priorisoin ja mitkä asiat voivat odottaa seuraavaan päivään tai viikkoon. Usein siivoaminen putoaa alimmaksi listalle ja rentoutuminen Netflixin parissa listan kärkipäähän. Jos saan lapsivapaata tai aika ja energia on vähissä, kuulostelen oloani. Olisiko energiaa siivoamiseen vai annanko olla? Jaksanko laittaa ruoan vai onko tänään valmisruokaa? Olen masentuneena hoitovapaalla ollessani myös ylisuorittanut ja sen myötä uupunut lisää. Olen koittanut jotenkin kompensoida heikkoja henkisiä voimiani siten että ylisuoritan arkea.
Meillä katsotaan nykyään joidenkin mittareiden mukaan varmasti aivan liikaa telkkaria, syödään usein herkkuja ja joustetaan asioissa. En vain aina jaksa priorisoida ns. pieniä asioita ja jaksa pitää kiinni ihan kaikista periaatteistani aina. Tärkein on että lapsella on tarpeeksi hyvät rutiinit, syliä ja läheisyyttä ja turvallinen olla. Ei ole hyvä antaa aina periksi mutta en näe myöskään että kaikesta pitäisi lähteä väsyneenä tappelemaan. Rennosti eteenpäin hieman alisuorittaen, se voisi olla mottoni nykyään.Pyri eroon katkeruudesta
Katkeria ajatuksia voi tulla, mutta tärkein on ettei jää niihin jumiin ja vellomaan. Se ei tee muuta kuin vie pois energiaa sinulta itseltäsi ja sitä myötä lapseltasi. Itse pidän myös todella tärkeänä etten näytä näitä tunteitani lapselle ja puhun omista ajatuksistani huolimatta hänelle aina hyvää hänen isästään. Katkerista ajatuksista ei ole helppo päästä eroon ja joskus siihen tarvitaan esimerkiksi ammattiauttajan apua (terapiaa suosittelen aina kaikille!). Itse olen myös onnistunut kääntämään omia ajatuksiani kannustavammiksi. Meidän tilanne on nyt tämä, eikä se muuksi ainakaan tällä hetkellä muutu. Voin yrittää olla ylpeä itsestäni sen sijaan että katkeroidun siitä että toinen vanhempi ei ole läsnä.
Voin taputtaa itseäni olalle (ihan kirjaimellisestikin jos se auttaa) että hyvin tehty. Hyvin pärjätty ja eteenpäin porskutetaan. En voi vaikuttaa toisen vanhemmuuteen mutta voin vaikuttaa omaani. En voi olla vastuussa toisen poissaolosta, voin olla vastuussa vain siitä että itse hoidan oman tonttini.
Päivä kerrallaan, tunti kerrallaan
Kun olin synnytysmasennuksen ja univelkojen kourissa vauvavuoden aikana (ja vähän sen jälkeenkin...) selviytyin päivä kerrallaan. Useimpina päivinä piti pilkkoa päivä niin että selviytyi tunti kerrallaan. Aina päivän lopulla tuuletin kyynel silmässä sitä että tästäkin päivästä selvittiin.Karsi elämästä pois kaikki, mikä ei sinua palvele
Huonot ihmissuhteet, liika suorittaminen, kiire kaikkialle, kissanristiäiset taas. Olen kokenut parhaaksi sen että kieltäydyn kaikesta mikä syö minun voimiani mutta ei anna mitään takaisin. Joskus on kiva mennä, tehdä ja nähdä ihmisiä vaikka se väsyttää, mutta vain jos siitä saa itselle myös jotain positiivista. Kaikkiin kissanristiäisiin ei tarvitse mennä, koska meidän yksinhuoltajien voimavarat ovat rajallisia.
Olen oppinut kieltäytymään ompelu-tilaustöistä, kaikkeen osallistumiseen, juhlista ja kivoistakin projekteista. Jos haalii liikaa tekemistä jo entuudestaan kuormittavan arjen lisäksi on vaarana täysi uupuinen. Kivastakin tekemisestä tulee silloin pakkopullaa ja ahdistus. Myöhemminkin tulee varmasti aikoja kun jaksaa paremmin. Kun oppii tunnistamaan kuinka paljon jaksaa, oppii arvostamaan itseään ja omia voimavarojaan. Se ei kuitenkaan ole niin helppoa kuin miltä kuulostaa ja vaatii itsetutkiskelua ja opettelua. Itsellenikin sana EI on ollut vaikea opetella. Se kuitenkin kannattaa, edes pienin askelin.
Meillä on muuten tulossa lähiaikoina Javiera Marchantaedon kanssa IG-live aiheesta totaaliyksinhuoltajuus! Käy seuraamassa Javieraa ja minua ig:ssä niin saat tietoa tulevasta livestä!
Todella mielenkiintoinen teksti. Itse olen tehnyt lapseni yksin tietoisesti, olen siis itsellinen äiti. En osaa ollenkaan samaistua ajatuksiisi, mutta on mielenkiintoista kuulla erilaisiakin kokemuksia. Ymmärrän, että yksinhuoltajuus ei useimmin ole oma päätös mutta on meitäkin, jotka ei muunlaista perhemuotoa haluakaan.
VastaaPoistaKiitos kommentista! Olen itsekin törmänny näissä yh-vertaistuki paikoissa itsellisiin äiteihin ja teidän arjesta ja elämästä on myös tosi mielenkiintoista kuulla. Meidän alku lapseni kanssa ei ole ollu kaikista helpoin, mutta keinoja on keksitty selviytymiseen.
PoistaTekstistäsi saa kuvan kuin yksinhuoltajuus olisi aivan hirveä taakka josta yrittää selviytyä tunti tunnilta ja aivan kuin lähes kaikki yksinhuoltajat olisivat katkeria elämäntilanteesta tai olisivat kateellisia 2 vanhemman perheille. Se on todella surullista luettavaa. Tästä huokuu se, että et taida olla elämässä kovinkaan onnellinen ja se harmittaa puolestasi. Ymmärrän tavallaan sen mitä tekstissä on haettu mutta nyt tästä saa kuvan aivan kuin se olisi tämmöistä meillä kaikilla yksinhuoltajilla enkä minäkään pysty samaistumaan tähän. Minä olen aidosti onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Minulla on siis 1 lapsi saatu parisuhteessa ja 2 olen saanut yksin. Olen todella onnellinen valinnastani ja en usko että vanhemmuus on sen isompi taakka vaikka tässä olisi 2 vanhempaa. Haluaisin että yksinhuoltajuus nähtäisiin myös toisessa valossa eikä pelkästään raskaana ja ikävänä asiana koska se ei todellakaan ole meille kaikille sitä. Ja sanotaan nyt vielä, että en toki tarkoita sitä että meilläkään olisi elämä aina pelkkää ihanaa mutta se, että aina yksinhuoltajuudesta puhutaan näin on surullista.
VastaaPoistaJuuri tätä yritin hienovaraisesti ilmaista. En halua vähätellä toisten kokemuksia koska varmasti joillain on rankkaa. Mutta itseä rasittaa juuri se, että oletetaan yksinhuoltajuuteni olevan automaattisesti negatiivinen asia. Toivottavasti joskus yksinhuoltajuutta ei nähtäisi vain yhdessä valossa ja oleteta, että yksinhuoltajan elämäntilanne on aina rankka ja ikävä.
PoistaTämä olikin kirjoitettu niille päiville ja hetkille, kun on rankkaa, ja miten niistä selviytyä. En tarkoittanu tietenkään että yksinhuoltajuus on aina rankkaa ja synkkää. Minäkin oon onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Tämä kirjotus oli tarkotettu tsemppaavaksi niille joilla on rankkaa sillä hetkellä ja että siitäkin selviytyy.
PoistaHyviä pointteja todella! Itselleni tärkeitä oivalluksia olivat myös, ettei minun tarvitse olla kuin äiti, vaikkei isä lasten elämässä olekaan. Riitän ihan näin, ei tarvitse olla sekä isä että äiti, eikä hoitaa mitään "isien juttuja" jos ne ei tunnu omilta. Katkeruutta isän suhteen helpotti myös kun tajusin, että hänhän se tässä menettää eniten kun missaa lasten kaikki upeat jutut ja vaiheet eikä tunne omia lapsiaan yhtään.
VastaaPoistaIhan totta, tuo että ei tarvitse yksin "korvata" isän puutetta, vaan voi olla vaan äiti. Ja poissaoleva vanhempihan tässä tosiaan menettää ihan hirveän paljon kaikkea ihanaa, kun ei ole lapsen elämässä. Toki lapsikin menettää siinä isän, mutta siihen en voi vaikuttaa, joten sitä on turha loputtomiin surra ja tuntea katkeruutta. Toki helpommin sanottu kun tehty!
Poista