Äitiyden ihania pieniä (ikimuistoisia) hetkiä

Meillä oli eilen rankka iltapäivä. Meidän piti mennä saunaan mutta siitä ei tullut mitään kun lapsi sai ison raivarin. Illalla lapi ei meinannut millään saada unta. Olin itse nukkunut edellisen yön huonosti ja tuntui että oma pinna oli todella lyhyt. Olin odottanut saunavuoroa ja petyin sen peruuntumisesta kuin taapero. Teki mieli mennä lattialle makaamaan ja ottaa itsekin pieni itkupotku-raivari.


Sen sijaan tein meille ruokaa (eli lämmitin Lidlin lasagnea, onneksi oli nopea ruoka jääkaapissa valmiina) ja katsoimme telkkaria. 


Illalla Noel ei meinannut millään saada unta ja väsymyksessäni olin lähellä itkua taas. Nielin kyyneleeni ja koitin rauhallisesti saada lasta nukahtamaan. Kävin silittelemässä, kuuntelimme äänikirjaa, mikään ei auttanut. Lopulta 1,5 tuntia pyörittyään sängyssä otin hänet pois sieltä. Olen itsekin kärsinyt univaikeuksista ja tiedän miten kamalaa on koittaa pyöriä sängyssä ilman että saa unta. Sanoin että lapsi saa ottaa omenan ja sen jälkeen mennään takaisin sänkyyn. Olen huomannut että tämä usein auttaa kun lapsi ei saa unta, saa hetken touhuta muuta ja sen jälkeen uni tulee lähes aina heti kun palaa sänkyyn. Yleensä Noel syö melatoniinia ja se on auttanut meidän elämän takaisin raiteilleen, mutta välillä käydään niin ylikierroksilla ettei uni silti meinaa tulla. Onneksi nämä illat ovat nykyään harvinaisia.


Kuva: Heidi Romo


Olin juuri vähän aikaa sitten siivonnut parvekettamme syyskuntoon, mm. otin sieltä tekstiilit pois ja laitoin kynttilöitä esille. Näytin Noelille miten ihanalta tähti-valosarja näyttää pimeällä ja päätin sytyttää sinne muutaman kynttilänkin. Noel innostui ja toin hänelle viltin parvekkeelle ja lopulta hän söikin siellä ylimääräisen iltapalansa, makoili kainalossani kynttilänvalossa ja kuunteli satua minkä hänelle kerroin.


Kun olimme pieniä veljeni kanssa meidän faija kertoi meille aina satuja mitä hän keksi siinä hetkessä päästään. Muistan edelleen miten hauskaa meillä oli silloin. Usein meillä oli liiankin hauskaa ja äitini kävi sanomassa tiukkaan sävyyn että älä naurata lapsia noin paljon, eihän ne ikinä saa unta muuten! Nämä tarinahetket ovat ainakin itselläni jääneet mieleen ihanasti lapsuudesta.


Siinä me sitten olimme, pimenevässä syys-illassa sylikkäin, lapsi ja minä. Halasin tiukasti lasta ja kerroin tarinaa Noel-pupusta joka asuu Herttoniemessä (tai kuten Noel keksi- Pupuniemessä), ja Noel-pupu ei millään meinannut saada unta. Joten hänen äitinsä, Äiti-pupu otti hänet pois sängystä ja vei parvekkeelle syömään porkkanoita. Kolmen pupu- tarinan jälkeen omena oli syöty, Noel meni sänkyyn ja nukahti saman tien.


Kuva: Heidi Romo


Nämä hetket ovat juuri niitä jotka pelastavat huonon päivän, kokonaisen huonon viikon. Sitä miettii, että eihän tämä äitiys niin hassumpi asia olekaan. Handlaan tämän homman hienosti.  Olisin jonain toisena hetkenä voinut alkaa raivoamaan että nyt alat nukkumaan. Tai olisin vain käskenyt että nyt pää tyynyyn. Kihissyt kiukkuisena, että tämäkin vielä tähän päivään. Sen sijaan päätin hoitaa asian nyt näin ja onnistuin (väsymyksestä huolimatta). Näinä hetkinä tuntuu että tämä äitiys onkin ihan huippu juttu, ja olen niiiin onnellinen tästä hetkestä juuri nyt!


(Huomenna voikin sitten olla taas ihan sysipaska päivä, mutta se on huomisen murhe se. Ja siitäkin selvitään!)





💗 Seuraathan minua jo muualla? 💗

instagram  |  facebook  |  blogit.fi  

Kommentit

  1. Minusta on ihana, kun kirjoitat niin rehellisesti asioista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei

      Oma aistiyliherkkä lapseni oli tosi hidas nukahtamaan pienenä. Olin lukenut painopeitoista, mutta niiden hinta arvelutti, kun aistiyliherkälle tulee muutenkin tehtyä hutihankintoja. Yhtenä iltana nosteessani kalastajanlangasta virkattua päiväpeittoa parisängyltä tajusin, miten painava se on. Taitoin peitteen 1/4 ja laitoin 3-vuotiaalle ensin pelkän pussilakanan ja taitellun päiväpeitteen sen päälle. Riemullani ei ollut rajoja, kun lapsi nukahti 10 minuutissa. Tätä ei ollut tapahtunut KOSKAAN ennen.
      Kikkaa käytettiin muutama vuosi, nykyään nukahtaminen onnistuu ilmankin.
      Oma lapseni on aina kammonnut saunaa, muutamia kertoja häntä pienenä käytettiin, mutta huusi kovasti, eikä koskaan halunnut edes lähellekään saunaa. Nyt kouluikäisenä on koulun uimahallikäynneillä mennyt kavereiden kanssa saunaan. Kotona edelleen saa mennä pelkällä kylvyllä ( suihku tuntuu inhottavalta).

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Köyhä ei kaipaa neuvojasi - lopetetaan richspleinaaminen

Ompeluohje: Näin teet solmupannan

Nepsy-perheille apua ja tukea NYT!