Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2020.

Lapsen aistiyliherkkyys - miten se näkyy arjessamme?

Kuva
Aistiyliherkkyys on asia mistä saan usein kysymyksiä somen kautta, miten epäilin lapsellani sitä ja miten se näkyy arjessamme? Ajattelin tehdä siitä nyt postauksen, jos siitä olisi apua ja vertaistukea jollekin. Milloin aloin epäilemään aistiyliherkkyyttä? Huomasin lapsestani jo pienenä vauvana, että hän pelkäsi erilaisia ääniä. Etenkin kovat yhtäkkiset äänet sai vauvan ihan paniikkiin. Jos joku yhtäkkiä sanoi jotain kovaan ääneen, vauva säpsähti ja alkoi huutamaan ihan hurjana, ja rauhoittuminen kesti kauan. Imurin ääni oli kammotus monta vuotta. Oli hieman haastavaa siivota kun on totaaliyksinhuoltaja jonka lapsi pelkää kuollakseen imuria. Vasta lapsen ollessa noin 4-vuotias, olen pystynyt imuroimaan ja käyttämään blenderiä ilman varoitteluja ja asian läpikäymistä ensin (varoitus siitä että kohta imuroidaan, lapselle kuulosuojaimet, lapsi toiseen huoneeseen turvaan). Lapseni on myös ollut alusta asti huono nukkumaan. Hän saattoi itkeä ja huutaa puoli iltaa ja puoli yötä, ja rauhoittu