Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2019.

Kuvallinen ompeluohje: näin ompelet legginsit

Kuva
Minulta on pyydetty legginsien ompeluohjetta, joten tässä tulee kuvallinen ohje! Tämä on ensimmäinen ompeluohje minkä teen, joten kertokaa jos tästä ei saakaan mitään selvää, tai jos pitää vielä enemmän vääntää rautalangasta. Toivottavasti tästä ohjeesta on apua! Itselläni on legginseille ihan itse tehty kaava, minkä olen hionut täydelliseksi. Jos et halua/osaa itse tehdä kaavaa, esimerkiksi Jujunalla on naisten legginsien kaava koossa 32-56 myynnissä. Itse olen piirtänyt legginsien kaavan alunperin laittamalla hyväksi havaitut legginsit kaavapaperille ja jäljentänyt ne. Se tosin vaatii vähän taitoa kaavoittamisesta ja kaavan muokkauksesta, mutta ei todellakaan ole mahdoton tehtävä! En ole jujunan legginskaavaa kokeillut, mutta omistan varmaan 70% kaikista Jujunan kaavoista ja ne on hyväksi havaittu! No, mutta. Aloitetaan! Leikkaa lahkeet taitteelta saumanvarojen kanssa. Yleensä jos ompelee saumurilla, saumanvara on 0.7cm ja tavallisen koneen siksakilla 1cm. Itse ompelin kahdet leggin

Kunnon kansalainen ei masennu vaan tekee töitä - sillä töitähän tekevälle riittää!

Kuva
Luin surullisen artikkelin Vihreästä Langasta . Siinä on Leikkiväen nuoria kertomassa elämästään ja haasteista. Epävarmuutta tulevaisuudesta, kielteisiä terapiapäätöksiä, uupumista, masennusta. Artikkeli kertoo, että syrjässä olevia nuoria (15-29-vuotiaita) on yli 60 000, ja etenkin 25-44-vuotiaiden työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on nousussa. Syynä on usein mielenterveysongelmat. Järjestöjen tarjoamat palvelut ovat usein ihan tupaten täynnä, tulijoita olisi enemmän kuin paikkoja. Näin on myös Leikkiväessä, josta edellä mainittu artikkeli kertoo. Julkisen terveydenhuollon mielenterveyspalveluiden jonot ovat liian pitkiä. Jos voit "liian hyvin", et saa apua. Ennaltaehkäisevä apu on olematonta valtion puolelta. Lisäksi yhteiskunnan arvot kovenevat koko ajan ja "nykyajan nuoria" haukutaan laiskoiksi ja työtä vieroksuviksi. "Kyllä työtä tekevälle löytyy", on vanhan kansan sanonta, joka kivasti potkii jo potkittua. Miten mennä töihin, kun ei ole päässyt opiskel