Tinna Henriikka

Olen taas ommellut. Ihan hulluna. Pitäisi vielä saada ommeltua lapselle paitoja ja housuja joululahjaksi, mutta ensin tärkeimmät – äidille lisää mekkoja. Jotenkin kummasti eksyin taas  Kangaskapinaan , ja jouduin vähän tuhlaamaan. Kääk. Ompelin kaksi mekkoa,  Jujunan kaavoilla , tietty, sekä yhdet legginsit (oma kaava). Löysin Kangaskapinasta kaksi kangasta, joita lähti palaset heti mukaan: Kuvat Kangaskapinan sivuilta Siis katsokaa nyt, miten näitä muka voi vastustaa!? Koska ei ole varaa kaikkeen, otin Ariel-kangasta vain 60cm palan, ja yhdistin sitä halvempaan trikooseen. Katsoin kaupassa että trikoo oli mustaa, mutta kotona kun kaverin kanssa ompelimme, hän huomautti että tummansininen se on. En uskonut ensin ollenkaan, kunnes jouduin syynäyksen jälkeen toteamaan että oikeassa oli. Tässä nyt sitten näitä minun kuuluisia asukuvia, olkaa hyvät: Ariel-legginsit ei näissä kuvissa näykään kunnolla, mutta nekin on aivan ihanat! Ariel on niiiin paras! Tekisi mieli ostaa tätä kangasta vielä

Poikani kävi alkuvuodesta nielu- ja kitarisa-leikkauksessa, koska hän ei nuku öisin ja kuorsaa. Yöllä esiintyy myös hengityskatkoksia ja lapsi on koko ajan räkäinen ja tukkoinen sekä valittaa kurkkukipua. Leikkaus helpotti hieman oloa, mutta oireet ovat edelleen samat melkein vuotta myöhemmin. Kesällä kävimme lapsen kanssa neurologilla joka tutki epilepsian mahdollisuutta, mitään hälyttävää ei löytynyt joten saimme uuden ajan Lastenklinikalle. Epäilimme epilepsiaa niin kutsuttujen poissaolokohtausten takia. Onneksi kuitenkaan mitään ei löytynyt, mutta silti tuntui taas kerran niin toivottomalta, kun kukaan ei tunnu tietävän mikä lasta vaivaa. Alan olla niin sanotusti aika helvetin poikki siihen, että olemme valvoneet 3,5 vuotta, ja lapsella on kaikenlaisia epämääräisiä oireita. Lastenklinikalla uusi tuomio Tänään kävimme Lastenklinikalla taas, kuukausien jonottamisen jälkeen. Lääkäri oli heti oireiden perusteella sitä mieltä että kuulostaa siltä että loputkin nielurisat pitäisi poistaa

ävimme poikani kanssa viime keskiviikkona  kehopositiivisen kalenterin  kuvauksissa. Minua pyydettiin pari kuukautta sitten mukaan taskukalenterin tekoon, ja suostuin heti. Olen viime vuosina raskauden aikana ja sen jälkeen kokenut aikamoisen muodonmuutoksen ulkoisesti ja sisäisesti, ja raskausvatsaakin on jäänyt vielä eturepuksi asti. Olen etenkin viimeisen vuoden aikana tehnyt kovasti (henkistä) työtä sen eteen, että osaisin hyväksyä itseni tällaisena kuin olen. Niin kuin monet teistä tietävätkin, helpommin sanottu kuin tehty. Kehopositiivisuutta, vaakakapinaa ja positiivista minäkuvaa tarvitaan kipeästi tässä maailmassa. Sitä, että jokainen keho on erilainen ja ihan yhtä lailla kaunis. Kalenteriin valittiin kaksi kuvaa, yksi esimerkiksi kokovartalokuva, ja toinen kuva jostain kehon osasta, josta on epävarma. Itselläni se oli vatsa. Minulle laitettiin kuvauksiin glitteriä raskausarpiin, koska olin nähnyt instagramissa sellaisia ja innostuin heti niistä. Se oli jännittävää mutta niiin